Kirjansidonta – mistä ja miten kaikki alkoi?
Kirjansidonta on ikivanha kädentaito ja taidetta, jossa vain oma mielikuvitus on rajana. Vaikka kirjansidonta on monisyinen ja aikaa vievä prosessi, perustaidot voit oppia jo viikonlopussa. Mutta missä ja miten tämä taito on alun perin syntynyt?
Kirjansidonnan historia alkaa jo muinaisesta Intiasta
Kirjansidonta on ikivanha kädentaito – taidetta, jossa vain oma mielikuvitus on rajana. Vaikka kirjansidonta on monisyinen ja aikaa vievä prosessi, perustaidot voi oppia jo viikonlopussa.
Intiaa on perinteisesti pidetty kirjansidonnan synnyinmaana. Muinaiset hindulaiset tietäjät kaiversivat uskonnollisia tekstejä palmunlehtiin jo toisella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Koska valo haurastuttaa niin sivuja kuin haalentaa värejä, palmunlehtiä alettiin sitoa yhteen niin etteivät ne joutuisi alati kosketuksiin auringonvalon kanssa.
Näin syntyi nykyisen kirjan kaltainen perusrakenne, joka vähitellen levisi Lähi-itään ja Itä-Aasiaan buddhalaismunkkien ansiosta.
Palmunlehdistä papyrykseen ja pergamenttikääröihin
Tekniikka, jossa taitettu pergamentti sidottiin puulevyjen väliin, tuli roomalaisten keskuudessa suosituksi ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla ajanlaksun jälkeen. Näitä henkilökohtaiseen kirjoittamiseen käytettyjä muistikirjoja kutsuttiin nimellä pugillares membranei, ja niitä pidetään eräinä ensimmäisinä esimerkkeinä todellisista codexeista eli kirjoista.
Samanlaisia ja myös iältään vanhempia ”kirjallisia esineitä” on löydetty myös Egyptistä. Kirjojen perusmuoto levisi ajan myötä Länsi-Eurooppaan ja Lähi-itään, ja kansitetusta mallista tuli nopeasti kääröjä suositumpi muoto, ei vain helppokäyttöisyytensä vaan myös säilytystilan maksimoinnin ansiosta.
Kannet, lankaa ja sivuja
Vanhoina aikoina käytetyt sidokset koostuivat melko pitkälti samoista komponenteista kuin nykyään kirjoissa käytettävät sidokset.
Kirjat koostuivat taitelluista pergamentinpaloista, jotka koottiin yhdeksi niuksi ja ommeltiin yhteen. Sivujen takaosassa olevat narut antoivat kirjoille lisää tukea, mikä olikin tarpeen, sillä ennen aikaan kirjat olivat kooltaan paljon suurempia.
Kirjansidonta ennen ja nyt
Kirjansidonnassa on omat yksinkertaisuutensa ja monimutkaisuutensa, ja sellaisena ne ovat myös pysyneet. Tähänkään päivään mennessä kirjan perusrakenne ei ole kokenut suuria muutoksia. Aivan kuten ennen vanhaan, myös nykypäivän kirjoissa on sivuja, jotka on taitettu ja ommeltu yhteen.
Aiemmin kirjat olivat kooltaan valtavia ja siten myös tilaa vieviä. Vaikka paperin koko vaikutti osaltaan kirjan fyysiseen kokoon, sitäkin merkittävämpi syy oli käsintehdyn paperin paksuus. Nykyisinkin paperin paksuuden voi valita, ja kuten olet varmasti huomannut, esimerkiksi järkälemäisen Raamatun paperi on paljon ohuempaa kuin perinteisen romaanin.
Ennen vanhaan myös teksti oli koristeellisempaa, sillä jokainen kirjain kirjattiin käsin, usein hyvin koristeellisesti kulloinkin vaikuttavan aikakauden ja tyylin mukaan. Kalligrafiset kirjaimet ja koristeet olivat myös värikkäitä, kultauksia käytettiin kalleimmissa kirjoissa.
Kirjapainon historia
Muinaisen Mesopotamian sumerit käyttivät painamiseen savilaattoja, joiden yli pyöritettiin kohokuvioituja sinettejä.
Kirjojen evoluutio kehittyi pian savilaatoista Niilin suistossa kasvavaan papyrykseen, nahasta valmistettiin pergamenttiin ja lopulta Kiinassa keksittyyn paperiin.
Johann Gutenberg päätti 1400-luvulla lopettaa painokirjapainoon liittyvät ongelmat ja ehdotti uutta ja vallankumouksellista liikkuvan kirjasimen painomenetelmää. Sanat ladottiin riveiksi hakaan ja kokonaiset virkkeet syntyivät.. Näin kokonaisen sivun kirjaaminen yhdellä kertaa tuli helpommaksi ja samalla painatusprosessiin kuluva aika lyheni huomattavasti. Menetelmän etuna oli myös se, että kun tietty sivu oli kerran asetettu, se voitiin helposti säilyttää, jakaa ja käyttää myöhemmin.
Lähteet
Roberts, Colin & Skeat, T.C. The Birth of the Codex (London, England: British Academy, 1983).
The Magdalen Papyrus P64: possibly the earliest known fragments of the New Testament (or of a book!), Illuminating Magdalen, Magdalen College website (2013).